torstai 9. kesäkuuta 2011

Nyt on lämmintä

Juu, lämmintä on vähän liiankin kanssa, mutta en valita. Talvella saa sitten taas palella. Tyynelle ei silti tainnut olla tarpeeksi lämmin, kun piti mennä akvaarion lampun päälle maate

Meidän piha on vallattu:
Kuvassa näkyvän räkättilapsosen ylihuolehtivat vanhemmat ovat perustaneet huushollinsa mun pyykkitelineen viereen. Tiistaina sain sitten pyykkejä keräillessäni oikein kunnon lastin niskaani ja osa pyykeistäkin meni saman tien takaisin koneeseen omien päällä olleiden vaatteiden kaveriksi. Toinen samanlainen sakki asustaa autokatoksen kulmalla, eli roskia viedessä saa myös varustautua sateenvarjolla, ellei halua pommeja päällensä. Nämä jälkimmäiset ovat nuorempia, tuo kuvan tirppa on pesueensa viimeinen pesässä kököttäjä.
Ilmari katseli keittiön ikkunasta pihalle koko aamupäivän ja paahtoi välillä massuaan auringossa. Pääsipä poika oikein pihallekin kävelylle kun ensin mallattiin valjaat nykymittoihin sopiviksi. Sylvikin kävi valjaissa terassilla. Ilmari, vanha konkari, kiersi koko talon! Sitten tuli kuuma ja piti lähteä sisälle. Räksät olivat aivan hermona ja yhden syöksynkin tekivät, mutta eivät sentään sontineet kissan päälle.
Ensimmäinen lomaviikko on kohta mennyt. Omituista, kun nyt olen saanut nukuttua heti, enkä vasta kahden viikon päästä kuten yleensä. Joku jännä juttu tässä on. Eipä silti, hyvä näin.

2 kommenttia:

  1. Olen lähes satavarma, että oot vienyt mun unenlahjat tämän viikon ajalta... Vieläkin ramasee, vaikka koulun loppumisesta on tosiaan kohta viikko. Mutta en valita, lämmintä on ja ainakaan ei tarvitse opiskella (pl. ruotsin kesälomatehtävät, muutama äidinkieleen luettava kirja, historian essee ja ja...)

    Räkätit on petollisia. Vievät piru vie kivoilta linnuilta pöntöt.

    VastaaPoista
  2. Nämä räksätit ovat olleet omatoimisia ja pusanneet pesänsä ihan itte kuuseen/kuusiin ;) Kakkiaisia ovat silti. Kirjosieppo se vasta härski oli, taas hääti sinitiaisen pöntöstä ja asettui itse taloksi. Pyykkitelineelle pääsee taas, viimeinen vahdittava räpytteli naapurin tontille pöpelikköön eilen illansuussa.

    VastaaPoista