sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kohta on Joulu

Elämä voittaa taas. Enää ei harmita nuo ylimääräiset rahanmenotkaan, minkäs niille mahtaa sen enempää kuin räntäsateellekaan.

Maassa on lunta ihan kiitettävästi, pihankolausta oli jo eilen kahdelle aikuiselle oikein reippaasti. Kymmenen senttiä painavaa suojalunta saa hien pintaan vaikka kuinka leppoisasti yrittäis kolan perässä tallustaa. Tienkin kävi palkkaraktori auraamassa puolenpäivän jälkeen. Johan sitä olikin pari päivää odoteltu. Aamulla pääsee taas potkukelkalla lehdenhakuun!

Muutamat kokeet pitäisi vielä jaksaa. Onneksi sain jonkun ihme puuskan tuossa alkuviikosta ja urakoin pois kaikki siihenastiset. Siivosin siinä hötäkässä laukunkin ja järjestin kaikki paperit. Ei niistä silti mitään löydä, niitä on ihan liian paljon siihen hommaan...

Joulunalusfiilistä kehitellään suunnittelemalla ruokalistaa. Kinkku on jo, kalkkunaakin ja lanttupussi jääkaapissa. Rosollia, laatikoita, lohta. Suklaata tietysti ja pipareita. Mitään sellaista ei laiteta, mitä kukaan ei syö, tietenkään. Kissoille jotain herkkunamia lihaa.

Neulomusrintamalle kuuluu yksi yllärijuttu, tytön unisukat ovat edelleen vaiheessa, yhden huivin sain taas valmiiksi ja kuvia tulee kunhan kerkiää, isännälle pihalapaset. Yhtä paitaa haudoskelen päässäni vielä, mutta kaipa sekin kohta pärähtää käyntiin. Lankana vanhasta pitämättä jääneestä purettua sinistä villaa. Sukkalankoja on jemmassa vaikka mitä ihania, malleja ei vaan osaa taas(kaan) päättää. Eipä ne siellä laatikossa pilaannukaan, jos odottamaan joutuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti