sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uutta vuotta putkeen

Eihän tästä bloggaamisesta tuu mittään... Jotenkin ja jostain syystä syksy ja alkutalvi olivat niin uuvuttavia, etten jaksanut tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Ainakaan mitään aivotoimintaa vaativaa. Töitä enemmän kuin laki sallii ja muutenkin väsytti. Ja väsyttää kyllä edelleen. Vuorotyöläisen muijjalla tuppaa menemään vuorokausirytmi siihen malliin, ettei se kumminkaan sovi omiin työ- ja lepoaikoihin sitten mitenkään päin. Kissatkin pirulaiset muistavat ajaa henkilökunnan ylös petistä säntillisesti niinäkin aamuina, kun saisin nukkua edes vähän pidempään. No, eiköhän tämä tästä.Valoa kohti mennään kuitenkin.

Tässä on muuten se vauvanpeitto


Käyttäjäkin on jo viettänyt ensimmäisen Joulunsa :)

Mitäs muuta? Jotain on tullut väkerrettyä ihan vaan mielenterveyden säilyttämiseksi:

 Tyttärelle reumalangasta hanskat
Ittelle lapaset. Ruskea lanka on omin pikku kätösin kahvilla värjättyä lankaa. Ihan hyvät tuli!
Tämmöisiä sukkiakin tuusasin kolmet putkeen. Kahdet pinkit ja yhdet vadelmanpunaiset. Sainpahan tuon vanhan pinkin langan pois.

Kissitkin ovat tehneet taas parhaansa, jotta elämä ei kävisi ykstoikkoseksi.
 Tyynen mielestä mamman uusi huivi oli vallan mukava ja se piti heti testata. Omaa värjäystä tämäkin.
 Mamman vaatekaappi on tietysti juuri oikea paikka isoille ja pienille kissuille.
Mutta soffalla vilttiin kääriytyneenä on sittenkin pienen Pertin kaikkein paras vetää hirsiä.