Hengissä edelleen

Huh! Alkaa taas elämä voittaa. Ei tässä iässä enää kestä a)valvomista tai b)kovalla alustalla seisomista ja hytkymistä tuntikausia putkeen.
Sunnuntaina oltiin siis siipan kanssa Helsingissä Foo Fightersin konsertissa. Keli suosi, ehkä juuri siksi että oli kaikki sadevermeet matkassa. Ei tarvittu niistä mitään! Upea keikka, vaikka lämppärit olivatkin melko lailla sitä ihtiään, mutta eihän me niitä menty kuuntelemaan. Aika vinha tunne sitten yöllä lähteä niiden muiden 28000 ihmisen kanssa valumaan kohti keskustaa jalkapelillä, kun ensimmäiset pari kilometriä vain meni massan mukana näkemättä mihin on menossa. Senkin jälkeen väkeä riitti. En kyllä muista, milloin olisi jalkoihin koskenut yhtä paljon kuin matkalla autolle, joka askel oli silkkaa tuskaa. Pysähtyäkään ei uskaltanut, kun sitten olisi matkanteko loppunut siihen. No, nyt on huilattu ja nukuttu yksi vuorokausi ja elämä alkaa voittaa. Mitä nyt niska on kipiä, mutta se ei sitten taas johdu tuosta reissusta vaan neuloosista.

Arvatkaas, mitä naapurin pellolla kasvaa:

Rypsiähän siellä, ja tuoksu on päätä huumaava. Ei uskoisi, mutta kun tuota kukkamerta riittää molemmin puolin, niin kyllähän se tuoksuu.

Niskakipujen syyt ovat tässä

Ylempänä palmikkovillatakin tekele, etukappaleet tehty ja tuossa takakappaletta, sekä Nooran mekko alla. Oikeastaan tuo mekko oli se pahin niskantappaja, isoilla puikoilla ohutta lankaa. Isot puikot eivät oikein näytä sopivan meikäläisen anatomialle. Ohuilla tein kevättalvellakin lähes tauotta jotain, eikä yhtään sattunut. Nyt sattuu sitten senkin edestä ja jumissa ollaan!
Pihatirppoja on kotona enää sieponpesässä. Sielläkin näyttää olevan melko ahdasta. Varmaan pian alkavat tupsahdella pihamaalle sieltä. Toivottavasti ei naapurin kissa niitä vie. Meidän kissat pysyvät lasin toisella puolen tai narun päässä, niitä ei tarvitse pelätä.
Pannaanpas vielä pari kuvaa kukkapenkeistä. Tulikukka on joka kesä suurempi ja suurempi, mutta mikäs siinä, eikä päivänkakkaroitakaan voi ihmisellä olla liikaa.